Tekstit

Päihteet ja monikulttuurisuus.

Globalisoituvassa maailmassa koemme eri päihdekulttuurien kohtaamisia. Olemme tottuneet länsimaiseen päihdekulttuuriin, jossa alkoholi, tupakka, kahvi ja tee ovat laillisesti sallittuja päihteitä. Moraalimme laillisiin päihteisiimme on hyväksyvä. Kofeiiniriippuvuus on suomalaisessa kulttuurissa jopa huumorin aihe: ”aamu ei käynnisty ilman kahvia”. Alkoholikulttuuri vähättelevä. Kännimokille nauretaan. Lähihistoriasta on esimerkkinä Afrikan ja Arabian niemimaan päihdekulttuurista tullut khat. Khatin käyttö on Afrikan ja Arabian niemimaan maissa kulttuurillisesti, kuten alkoholin käyttö meillä. Se liittyy sosiaaliseen kanssakäymiseen ihmisten kohtaamisissa. Täällä khat lisättiin huumausainelistalle. Khatin salakuljetus Suomeen on Kymmenkertaistunut 2000-luvulla. Khatin ympärille on jo muodostunut järjestäytynyttä rikollista maahantuontia. Shamanistiset perinteet: Psykedeelit kuuluvat historiallisesti vanhimpaan ja maailmanlaajuisimpaan ilmiöön, juontavat 50 000 vuoden päähän.  

Tutkimukset osoittavat, alkoholi on "porttihuume".

Floridan yliopiston tutkijoiden viime vuosien aikana tekemien tutkimusten mukaan alkoholi on todellinen "porttihuume" teini-ikäisille Yhdysvalloissa.   Tämä tutkimus antaa vihdoin tieteellistä vastustusta suositulle myytille, jonka mukaan kannabis on porttihuume nuorille ja jonka oletetaan johtavan heitä vaarallisempiin huumeisiin, kuten metaan tai heroiiniin.   Ensimmäinen tutkimus tehtiin vuonna 2012, ja sen otsikko oli "Alkoholi yhdysvaltalaisena huumeena: tutkimus Yhdysvaltain 12. luokkalaisista". Tässä tutkimuksessa tutkijat tutkivat lukiolaisille tehtyjä kyselyitä selvittääkseen heidän kiinnostuksensa tiettyihin huumeisiin ja nähdäkseen, kuinka he osallistuivat elämäntapaan. Tulokset osoittivat, että valtaosa teini-ikäisistä kokeili alkoholia ennen kaikkea muuta, ja että alkoholi oli nuorille eniten ongelmia aiheuttanut huume.   "Tämän tutkimuksen tulokset tukevat sitä, että alkoholiin tulisi kiinnittää ensisijaisesti huomiota kouluissa tapahtuvassa päiht

Lainsäädännön muutos sääntelymalli

Olen seurannut päihdepoliittista keskustelua, tutkimustuloksia, dokumenttiohjelmia ja useiden maiden lainsäädäntöä. kuten myös maailmalla etenevää päihdelainsäädännön höllentämissuuntaa. Siitä seuranneita vaikutuksia. Olen sitä mieltä, että kokonaisuutta on tarkasteltava myös täysin eri näkökulmasta, kuin mihin olemme tottuneet. Usein virheellisesti ajatellaan, että ongelman juurisyy ovat laittomat päihteet. Kieltolaki on lopulta ongelmien juurisyy. Joten lakia on parannettava. Avaan tässä asiaa miksi näin on. Kieltolaki määritteli suuren määrän päihteitä laittomiksi. Jotka aiemmin olivat laillisia ja niillä oli lailliset jakelureitit. Apteekit yms… Tiedämme tämän historiasta. Kieltolaki loi rikollisuuden. Rikolliset ottivat haltuun laittomien päihteiden markkinat. Siitä on seurannut huumesodat. Tänään 21.1.2023 Tukholman poliisi julisti poikkeustilan. Jengisodat eli taistelu markkina-alueista on käynyt kovaksi. Poliisi yrittää hallita tilannetta. Suomen laittomien päihteiden m

Kieltolaki on luonut rikollisuuden ja päihdeongelman

Kieltolaki tulisi purkaa ja laittomat päihteet ottaa valtion sääntelyyn, kuten aikoinaan teimme alkoholinkin osalta. Purimme kieltolain ja saimme pimeät markkinat kuriin. Kieltolain ongelma on siinä, että se toteuttaa itse omaa kurjuuttaan ja syrjäyttää nuoria leimaamalla heitä rikollisiksi. Moni voi yhdestä kokeilusta menettää opiskelu/työpaikanpaikan tai ei saa opiskelupaikkaa haluamalleen alalle. Merkinnät säilyvät 10 vuotta rekistereissä.  Alkoholiongelma nähdään sairautena ja sitä hoidetaan sosiaalipuolella. Laittomilla päihteillä syntynyttä päihdeongelmaa hoidetaan rikosoikeudellisin keinoin, mikä on erittäin huono keino saada tuloksia. Ei riippuvuusongelmat parane rankaisemalla. Kieltolaki on luonut laittomat markkinat, joissa päihteet ovat epäpuhtaita ja mahdollisimman kovia ja koukuttavia, koska ei ole kuluttajasuojaa. Rikollisia kiinnostaa vain raha. Ja me maksamme rikollisten aiheuttamat vahingot verovaroin. Maailmanlaajuisesti kieltolaki on luonut valtavia mahdollisuu